“Jokaisella meistä on taakkansa kannettavana” minulle joskus todettiin. Minä kannan mukanani hiljaisuutta. Kannan sitä kuin ylimääräistä ihoa. Se painaa minua alaspäin, maan alle. Upottaa ja hukuttaa syvään viileään multaan.

Minulla ei ole sinulle haluamiasi sanoja, sillä sanat ovat minut jo kauan sitten jättäneet. Minä uppoan häpeän tummiin vesiin, vajoan pinnan alle etsimään sanoja. Sanoja, jotka ovat nyt jo hukkuneet. Haluan huutaa mutta onko minulla ääntä? Jos huutoni on hukkunut alle tumman veden, kuuleeko sitä kukaan?