Omistaa(pa) juuret

Töissä on hektistä ja vähintään yhtä hektistä on pääni sisällä. Levoton, hermostunut, koko ajan liikkeessä. Inspiraatio minkään suhteen on kadoksissa viime hetket, väsymyksen ja työkiireiden takia.

Jalat ja mieli tarvitsevat liikettä, askeleet vievät tuttuja polkuja. Aina samat kulmat, samat lähimaaston elementit ja muodot. Reitillä kallion laella seisoo kuollut puu ja pohdin, miltä tuntuisi omistaa niin vahvat juuret, että vielä pois kuihtuessa seisoisi vakaana kesät talvet,tuulessa ja tuiskussa.

Jään miettimään miltä se näyttää auringon laskiessa? Entä auringon noustessa? Puu katsoo samaa maisemaa päivästä toiseen pysyvänä, kun minä ohitan sen toistuvasti.

Mitä jos jäisin katsomaan maisemaa puun kanssa? Palaisin sen vierelle eri aikoina ja katsoisin samaa maisemaa. Saisinko itselleni ehkä yhtä vakaat juuret? Voisinko ehkä pysäyttää päässäni jylläävän ajatusmassan ja vain seistä yhtä vakaana?