Fragments of Self on sirpaleita ihmisestä aikana, jona pitäisi jakautua moneksi. Ne ovat palasia persoonastani, mutta samalla myös heijastuksia ympäröivästä maailmasta, yhteiskunnasta, joka odottaa meiltä sopeutumista kameleontin lailla.
Elämme ajassa jossa tilanteessa olisi oltava vähän toisenlainen, hieman hiotumpi versio itsestään. Iloisempi, hillitympi, tehokkaampi tai kiinnostavampi. Olemme oppineet pukeutumaan naamioihin lähes huomaamatta, ja jossain matkan varrella persoonallisuus, on hajonnut sirpaleiksi. Sirpaleet eivät kuitenkaan katoa. Ne elävät sisälläni ja määrittävät sen, millainen olen juuri tässä hetkessä.
Minuuteni herruudesta taistelevat intohimoinen haaveilija, joka janoaa kauneutta ja mahdollisuuksia, ahdistunut vaiheilija, joka haparoi epävarmuuden keskellä kykenemättä päätöksiin, draamantajuinen taiteilija, joka katsoo maailmaa kameran linssin läpi, hillitty työminä, joka osaa ennen kaikkea peittää persoonallisuudestani kaiken joka olisi ”liikaa”, pelokas arkajalka, jonka varovaisuus kahlitsee sekä levoton sielu, joka ei koskaan lakkaa kaipaamasta vapautta ja uusia alkuja. Nämä roolit ovat minä. Ne ovat olemassa samanaikaisesti, mutta harvoin sopusoinnussa.
Sirpaleisuus onkin mahdollisesti aikamme todellinen identiteetti: jatkuva muodonmuutos, pysähtymätön liike, kyky olla monta asiaa yhtä aikaa.

About decisions (Päätöksistä)

About silent dissolution (Hiljalleen hajoamisesta)

About chasing the clouds (Pilvien tavoittelusta)

About uncertainties, (Epävarmuuksista) 2025

About dreams (Unelmista)

About fears (Peloista)

About freedom (Vapaudesta)